Talonäyttely Valkeakoskella kesällä 2024
Heinä-elokuun taitteessa 24.7.-4.8.2024 pidettävässä asumisen messutapahtumassa, Talonäyttelyssä, esitellään Juusonniityn alueelle rakennettuja koteja, jotka toteuttavat edullisen, ekologisen ja toiminnallisen asumisen ideaa. Messutapahtumaan pyritään saamaan noin 15 kohdetta. Talonäyttely järjestetään Valkeakoskella jo toista kertaa. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin vuonna 2017 Länsi-Lintulassa, joka ylitti kaikki sille asetetut odotukset. Kävijöitä oli yli 17 000, näytteilleasettajia 33 ja näyttelykohteita 16.
Näyttelyalueen sijainti
Näyttelyalue on aivan järven ja luonnon tuntumassa, sillä alueen takana kimmeltelee Lotilanjärvi, jota kiertää kauniit ulkoilureitit. Toisaalta alueen vieressä olevalta Nysse-pysäkiltä on helppoa hypätä bussiin. Tampereen keskustaan pääsee 30 minuutissa ja Hämeenlinnaan 35 minuutissa. Valkeakosken keskusta on vain 3 kilometrin päässä, minne pääsee helposti myös kevyen liikenteen väyliä pitkin. Alueen läheisyydessä on kaikki koulutusasteet päiväkodista ammattikorkeakouluun. Juusonniityn alueella mahdollistetaan edullinen omakotitaloasuminen edullisten tonttihintojen ansiosta.
Talonäyttelyalueella vielä muutama tontti vapaana
Juusonniityn ensimmäinen tonttihaku päättyi 24.2 ja hakemuksia saatiin yhteensä 19 kappaletta. Kuusikujan viereisten tonttien suosion takia aluetta laajennettiin korttelin 494 kolmella tontilla. Näiden tonttien osalta hakuaika päättyi 17.3. Tontteja pystyi hakemaan niin yksityiset henkilöt kuin yrityksetkin. Toisella hakukierroksella saatiin yhteensä yhdeksän hakemusta. Yhteensä hakemuksia jätettiin siis 28 kappaletta.
Nyt alueelta on vapaana vielä viisi kaupungin omistamaa omakotitonttia ja yksi pari- tai rivitalotontti. Yksityisen maanomistajan tontteja on vapaana viisi. Lisätiedot näistä tonteista löydät Tonttihaku-sivulta. Toimithan nopeasti, sillä Juusonniityn alue on ollut hyvin suosittua!