Matkailun vinkit vierailuun Valkeakoskella
Talonäyttelyn aikana Valkeakoskella on paljon nähtävää ja koettavaa. Ota tästä vinkit talteen kesävierailulle!
Talonäyttelyn aikana Valkeakoskella on paljon nähtävää ja koettavaa. Ota tästä vinkit talteen kesävierailulle!
Kevään edetessä Talonäyttely-alue ja sen kohteet alkavat hahmottua toden teolla. Tehdään siis kierros kohteissa selvittäen, millaisessa vaiheessa ollaan, kun ovet yleisölle avautuvat alle kolmen kuukauden kuluttua!
Helmitalojen 97-neliöisen Villa Annan rakennuttajat Anneli ja Reino Säteri näyttävät toteen, että talon voi rakennuttaa myös varttuneemmalla iällä. Pariskunta asui eläkkeelle jäätyään 1,5 vuotta kerrostalossa, kunnes totesivat, että ikävöivät kuitenkin omakotitaloasumista.
Rakentamisesta ja asumisesta kiinnostuneet matkaavat tänä vuonna asuntotapahtumiin Valkeakosken Juusonniitylle ja Keravan Kivisiltaan. Hyvän asumisen messutapahtuma, Talonäyttely Valkeakoskella, järjestetään 24.7.–4.8. ja Uuden ajan rakentamisen festivaali, URF Keravalla 26.7.–7.8.
Talonäyttelyssä esitellään kymmenen uniikkia kotia, joissa korostuvat ekologisuus ja edullisuus. Arkkitehtitoimisto Outolinnun rakentamisprojektissa minimoidaan kaikki rakentamisen päästöt, ei vasta asumisvaiheen päästöjä. Yrittäjä ja arkkitehti Juuso Horelli taustoittaa, miten tämä onnistuu.
Tulevan kesän Talonäyttelyn teemat ovat ekologisuus ja edullisuus. Sisustusalan yrittäjä Tytti Seppi Aesthetica Fabrilta toteuttaa ainutlaatuisen sisustuksen 85-neliöiseen Älvsbytaloon vain second handiä käyttäen.
Talonäyttely Valkeakoskella -tapahtumassa esitellään kymmenen uniikkia kotia, joissa korostuvat ekologisuus ja edullisuus.
Haluaisitko olla yhteistyökumppanina tai oheisnäytteilleasettajana vuoden 2024 hyvän asumisen messutapahtumassa Talonäyttelyssä?
Seitsemäntenä rakentajien esittelyssä vuoron saa Kiiruna Talot. Kiiruna Talojen konseptin keskiössä on lähes sataprosenttisesti talotehtaassa valmistettu talo.
Outolintu Oy rakentaa Juusonniitylle kaksikerroksisen omakotitalon. Moni varmasti muistaa Outolinnun perustajan Juuso Horellin rakentaman talon vuoden 2017 Talonäyttelystä