Talonäyttelyn pääyhteistyökumppanina Valkeakosken Energia
Talonäyttelyn alkamiseen on noin kymmenen kuukautta aikaa ja viimein pääsemme julkistamaan tapahtuman yhteistyökumppaneita.
Talonäyttelyn alkamiseen on noin kymmenen kuukautta aikaa ja viimein pääsemme julkistamaan tapahtuman yhteistyökumppaneita.
Suomen Kodikas-Talot Oy on tamperelainen yritys, joka on rakentanut yksilöllisiä omakotitaloja jo lähes 30 vuoden ajan.
Syksy on edennyt kovaa vauhtia ja Talonäyttelyyn on enää vuosi aikaa. Tässä jutussa kerromme, mitä Talonäyttelylle kuuluu.
Talonäyttelyn tiimi lomailee heinäkuun ja on tavoitettavissa jälleen maanantaina 7.8. Ensi vuonna tähän aikaan Talonäyttely alkaa olla jo melko lähellä. Aurinko...
Rakennustyö H. Männistö on vuonna 1999 perustettu ylöjärveläinen rakennusalan yritys, joka tarjoaa omaa asuntotuotantoa sekä uudis- ja korjausrakentamisen palveluita Pirkanmaalla.
Juusonniityn eteen nouseelle maisemakumpareelle tullaan istuttamaan niittyä edellisten vuosien tapaan. Kukinta pyritään saamaan mahdollisimman runsaaksi Talonäyttelyn ajaksi.
Kolmantena rakentajaesittelyssä on vuorossa Helmitalo. Helmitalo rakentaa Talonäyttelyalueelle Villa Helmi -nimeä kantavan yksikerroksisen kodin perheelle.
Dekotalo etsii kahta rakentajaperhettä mukaan Talonäyttelyyn. Dekotalo toteuttaa kohteet kustannustehokkailla talomalleilla, jotka rakentuvat asiakasperheiden näköisiksi kodeiksi yksilöllisillä valinnoilla, jopa 250 000 eurolla!
Seuraavien viikkojen aikana Talonäyttelyn uutisissa, Instagramissa ja Facebookissa esitellään Talonäyttelyalueen rakentajia. Ensimmäisenä vuorossa on pitkät perinteet omaava Älvsbytalo Oy.
Tontteja varattiin niin talotehtaille, rakennusliikkeille kuin yksityisille rakentajille. Edullisia, kompakteja ja ekologisia koteja pääsee ihastelemaan kesällä 2024 Talonäyttelyyn.